Miksi emme tee mitään ilmastonmuutokselle?

Maapallomme on valitettavasti tullut siihen pisteeseen, että keikumme häilyvän rajan päällä, odottaen viimeistä tuomiotamme. Sanat saattavat kuulostaa vakavilta, mutta niin niiden pitäisikin. Ymmärrämme kyllä sen, miksi ilmastonmuutosta on esimerkiksi vaikea uskoa konseptitasolla, sillä eihän sitä voi “nähdä”, sanan varsinaisessa merkityksessään. Toki kliiniset tutkimukset sekä historiallinen data näyttää asioita todeksi, mutta tuntuiko sinusta aamulla erilaiselta mennä kauppaan? Muuttuiko arkesi rutiini jollain tapaa? Todennäköisesti vastauksesi molempiin kysymyksiin on EI, joka tarkoittaa sitä, ettei ilmastonmuutos sekä sen lämpeneminen suoranaisesti vaikuttanut omaan elämääsi. Tämä on perimmäinen syy sille miksi asioita on vaikea muuttaa. Miksi muuttaisimme jotain joka ei vaikuta meihin? Tämä voi kuulostaa itsekkäältä ajattelutavalta, mutta ihmisen mieli on näin ohjelmoitu. Emme luota asioihin joita emme näe. Luetun ymmärtäminen ja “sokeana” luottaminen on erittäin vaikeaa, joten emme voi syyttää tästä viattomia ihmisiä. Se mistä VOIMME syyttää, on ilmastonmuutos, eli kaiken pahan alku ja juuri. 

Olemme pitkään jo tuhonneet maapalloamme tietoisesti, sekä osittain tietämättöminäkin. Uusiutuvien luonnonvarojen kuluttaminen on siinä mallissa, että ei mene edes puolta vuotta, kun nämä ovat jo kulutettu, ja joudumme ns. “lainaamaan” niitä tulevaisuudesta. Tiedät varmasti mitä lainoille tapahtuu? Kyllä, ne pitää kaikki maksaa takaisin, ja lainan myöntävä osapuoli pyytää niistä usein vielä korkoakin. Kannattaa siis alkaa vakavasti miettimään sitä, minkälaisen maailman jätämme tuleville sukupolvillemme. 

Arjen pienet teot ratkaisevat

Voi tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta aloittaa esimerkiksi muovien kierrätys kotitaloudessasi, sillä sen tuomia hyötyjä on äärettömän vaikea konkreettisesti nähdä. Ainoa joka toimintaasi pystyy ohjailemaan kohti ekologisempia malleja, on toivo ja usko paremmasta huomisesta. Koska et tule koskaan elämässäsi näkemään muovin lajittelun (jota käytämme nyt vain tässä yhtenä esimerkkinä) tuomia hyötyjä, voi sen hyödyllisyyttä olla vaikea perustella itselleen. Jos ihan totta puhutaan, maailman kuormitus ei siitä muutu, laitatko jauhelihan muovit omaan roskikseensa vai et – mutta jos tämän saman asian tekee 6 miljoonaa suomalaista, alkaa maailmankin mittapuulla tämä jossain jo tuntumaan. Toki suurimmat ongelmat tulevat valtioista joissa asuu satoja miljoonia ihmisiä, mutta jos kokonaiskuvaa ajatellaan, Suomen kokoisella valtiollakin on asiassa omat vastuunsa. 

Yritä siis keskittyä arjen pieniin asioihin, jotta pystyt energiaystävällisemmin sekä ekologisemmin lajittelemaan jätteitäsi. Et sitä välttämättä itse osaa siinä hetkessä arvostaa, mutta lapsesi sekä mahdolliset lapsenlapsesi kyllä aikoinaan sitten osaavat. 

Aurinkovoimasta apua ongelmiin?

On suorastaan ihme, ettei aurinkoenergiaa ole vielä pyritty paremmin valjastamaan nyky-yhteiskunnan käyttöön. Aurinkoenergia on loputonta ja sitä voi paikoittain jopa manipuloida (siirtelemällä pilviä jne.). Aurinkoenergian ongelma tällä hetkellä on se, ettei lämmöstä saada tarpeeksi tehokkaasti johdettua energiaa, jotta siitä tulisi jossain määrin kannattavaa yrityksille jotka asiaa eteenpäin ajavat. Tässäkin päästään siis taas rahaan, joka valitettavasti määrää maapallomme tulevaisuutta enemmän kuin sen koskaan pitäisi. Mikäli aurinkoenergiasta olisi keksitty tapa tehdä sievoisia summia rahaa, olisi tämä jo toteutettu. Fakta on kuitenkin se, että sähköä ja energiaa pyritään tällä hetkellä tuottamaan muilla tavoilla, jotka ovat automaattisesti tuottavampia yrityksille, jotka tällaisia infrastruktuureja rakennuttavat sekä pitävät yllä. 

Kuluta viisaasti

Kulutustottumuksillamme on merkittävä vaikutus siihen, minkä verran yksilöllisellä tasolla pystymme vaikuttamaan ilmaston lämpenemiseen. Jälleen kerran, ei asiat tapahdu valitettavasti kovinkaan konkreettisella tasolla, mutta jostain se on aloitettava. Mikäli etsit esimerkiksi autoilulle, tai muulle energiaa kuluttavalla harrastuksellesi vaihtoehtoista korviketta, suosittelemme lämpimästi testaamaan netissä tarjolla olevia nettikasinoita. Kolikkopelit voidaan lukea ns. “vihreä teko” kategoriaan, koska et tarvitse tähän muuta kuin kännykkäsi sekä toimivan internetyhteyden. 

Onnea matkaan!

Author: sophia

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *